Saavumme paikalle sateisena iltapäivänä. Omistajan tuttava on päästämässä meidät sisään. Piha on ruohon peitossa. En olisi viiden vuoden jälkeen tunnistanut edes pihaan johtanutta hiekkatietä kasvillisuuden ja pudonneiden lehtien alta.
Talo näyttää ja tuoksuu samalta. Satunnaisia tavaroita puuttuu -- niitä, joita on perikunnalle aikoinaan jaettu. Yllättävän paljon on silti vielä paikoillaan. Suurennuslasi olohuoneen pöydällä, nopeasti tikittävä kello keittiötasolla. Valokuvat puuttuvat, vanha Raamattu on paikallaan kirjastohuoneen hyllyn päällä.
Aloitan työni kirjastohuoneessa. Sinne ei menty, sillä se oli hänen makuuhuoneensa sen jälkeen, kun hän ei enää jaksanut nousta portaita yläkerran makuukammareihin. Sisään vilkuiltiin oven raosta. Ei siinä kai mitään kiellettyä ollut, mutta se tuntui yksityiseltä.
Jatkan käytävän kautta keittiöön, siitä olohuoneeseen. Keittiötason edessä ovat ne kaksi samaa jakkaraa, joilla minä ja siskoni istuimme syömässä pullapitkoa. Pöydällä on sama radio, kellojakin on kaksi. Oikeastaan joka paikassa on pieniä pöytäkelloja, kaikki näyttävät eri aikaa.
Yläkerta on minulle tutumpi. Yhdestoista porras narahtaa tutusti. Portaiden yläpäässä odottavat ristikkoseinään kiinnitetyt muoviruusut. Ikkunan edustalla ovat ne samat, vihreät nojatuolit, joiden rapinaa ja kahinaa kuuntelin lapsena. Vanha vinyylisoitin ja kaiuttimet puuttuvat, minä sain ne perinnöksi. Molemmat olivat ennen pitkää rikki.
Vasemmalla on pienempi makuuhuone. Heteka on tutulla paikallaan. Pöytää on siirretty, sen päällä on shakkilauta. Makuuhuoneen molemmilla seinustoilla on komerot. Avaan ensimmäisen, siellä on vanha kirjavitriini, lipasto ja rekillinen vaatteita. Komeroita ei pidetä lämpimänä, kuten muuta taloa. Uppoudun hetkeksi lipaston laatikoiden papereihin. Ne ovat isoisäni.
Toisessa komerossa on pieni huone. Puinen sänky, pieni pöytä ja tuoli, jopa hylly. Hyllyllä on tyhjiä likööripulloja ja laivan pienoismalli. Seinällä on pinttynyt peili, lattialle on valunut hyllystä papereita ja ohuita kirjoja.
Oikealla on vihreä makuuhuone. Parisänky näyttää huteralta, peilipöytä on kadonnut. Lipaston päällä ei enää ole perhekuvia. Huoneessa on edellisen kanssa identtiset komerot molemmilla sivuilla. Molemmissa on vaatteita. Jään hetkeksi tutkimaan hänen leninkejään, varta vasten teetettyjä tietysti.
Vierailu alkaa olla lopussa. Ruoho on märkää ja pitkää. Talo katsoo, kun kävelemme pois pihasta. Joskus sen ikkunoissa katseli joku ihan oikeasti.
Ja nyt kun ikuisuuden jälkeen
tänne on pakko palata
kaikki näyttää pienemmältä ja
koivusta keinu puuttuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti