Lopuksi

Kurssi alkaa olla nyt taputeltu, näyttely on pystyssä ja katalogi painossa. 

Taideproduktio oli omalla kohdallani onnistunut: pääsin pitkälti niihin tavoitteisiin, jotka olin itselleni asettanut kurssin ja teokseni suhteen. Taiteen tekijänä olen melko määrätietoinen, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Tiesin jo hyvin varhaisessa vaiheessa mitä haluan tehdä ja osittain myös miten haluan suunnitelman toteuttaa. Monet asiat tietenkin muuttuivat työn edetessä, mutta pääosin suunnitelma pysyi samana. 

Alussa tavoitteeni oli dokumentoida jossain mielessä "mennyttä" elämää -- joka on toisaalta osa omaa menneisyyttäni, mutta myös muiden sukulaisteni. Prosessin edetessä ja näyttelyn teeman kirkastuessa omakin fokukseni siirtyi enemmän tunnelman tai tunteen kuvaamiseen kuin pelkkään dokumentointiin. Yllätyin siitä, miten paljon vierauden/toiseuden teema ja valitsemani aihe sai minut pohtimaan, vaikka oma aiheeni oli pitkälti päätetty jo ennen teeman päättämistä. 

Jossain määrin koen, että toteuttaessani projektia pääsin tietyllä tapaa "lähemmäs" edesmennyttä sukulaistani. Tästä kertoo myös teostekstini. Mikäli teksti olisi pitänyt kirjoittaa ennen projektin toteuttamista, se olisi varmasti ollut hyvin erilainen. Tällä hetkellä tunnen, että löysin valokuvatessani ja kuvien kanssa työskennellessäni uuden yhteyden isomummooni. Jollain tasolla aloin ymmärtää häntä paremmin, ja oikeasti "tutustuin" häneen. En ole aiemmin ajatellut olevani kovin "pohdiskeleva" taiteilija, vaan toteutan yleensä jonkinlaista visiota suoraan. Tässä mielessä opin siis myös itsestäni ja taiteen tekemisestäni jotain uutta. Uskon, että tunne johtuu siitä, että Sukusalaisuuksia -teoksen aihe oli minulle loppujen lopuksi hyvin henkilökohtainen, vaikka teosta voi tarkastella myös yleisellä tasolla. 

Teoksen kanssa minulla oli jonkin verran ongelmia, mutta ratkaisut löytyivät lopulta melko kivuttomasti. Sain tehtyä kuvistani sellaisen sarjan, joka miellytti minua. Mielestäni sarja vastaa hyvin sitä mielikuvaa, mikä minulla projektista oli alunperin, vaikka monet asiat muuttuivatkin matkan varrella. Esimerkiksi jossain vaiheessa harkitsin valokuvien "pariksi" jotain muuta, erillistä teosta, mutta hylkäsin ajatuksen melko nopeasti. Nautin siitä, että sain tehdä valokuvia perinteisellä menetelmällä, myös sen takia, ettei näyttelyssä loppujen lopuksi ollut kovin montaa "perinteisillä" kuvataiteen menetelmillä toteutettua teosta. Monissa muissa teoksissa oli kekseliäitä jippoja ja yksityiskohtia, mutta sellainen tekeminen ei olisi sopinut omaan aiheeseeni.

Näyttelyn rakentaminen oli minulle tuttua, varsinkin kuin oma teokseni oli niin yksinkertainen ripustaa. Oli kiinnostavaa kuitenkin työskennellä muiden kanssa yhdessä. Joitakin asioita olisin muuttanut esimerkiksi ripustuksessa mikäli olisin voinut. Se lieneekin yhteisnäyttelyiden vaikeus - ihan aina kaikki ei miellytä. Olen kuitenkin tyytyväinen omaan panokseeni ja teokseeni. Kokonaisuudessaan kurssi oli omalta kohdaltani onnistunut ja pääsin myös pohtimaan omaa tekemistäni uudesta näkökulmasta.

Kehysvaihtoehdot

Projektin deadline alkaa lähestyä, ja on aika pikku hiljaa saada teos valmiiksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Tällä hetkellä minulla on kaksi kehysvaihtoehtoa: toinen on aiemmin esittelemäni punaruskea kultauksilla, toinen samantyyppinen kokomusta kehys. Luulen, että teen lopullisen päätökseni vasta kun pääsen näkemään kehykset kaupan hyllyllä. Tällä hetkellä kallistun ehkä enemmän mustaan esimerkkikuvan perusteella: se tuntuu korostavan mukavasti kuvien kontrastia eikä tuo niihin "sävyä", jota punaruskea kehys antaa. Molemmat kehykset ovat kyllä tavallaan luonteikkaita ja sopivat mielestäni sarjaan hyvin.

Nimi ja teos - salaisuuden merkitys

Valokuvasarjani nimi "Sukusalaisuuksia" voi olla ymmärrettävissä monin eri tavoin. Aloin tänään pohtia sukusalaisuuden merkitystä ja sen näkymistä omassa teoksessani. Näkisin, että salaisuus voi toimia joko yhdistävänä tai erottavana tekijänä suvuissa. Omassa työssäni ja pohdinnassani se on ollut vähän molempia.

Sukusalaisuus on erottava silloin, kun se rajaa tiettyjä sukuun kuuluvia henkilöitä pois "salaisuuden piiristä". Tällainen salaisuusesimerkki löytyy myös teoksessani käsittelemästäni sukuhaarasta. Isomummoni kuoli tietämättä tätä salaisuutta, vaikka se koskettikin häntä melko läheisesti. Minulle salaisuudesta kerrottiin vasta noin vuosi sitten, kun isomummoni perheestä puhuttiin yleisellä tasolla. 

Salaisuuksien yhdistävyys on minusta tietyllä tapaa kiinnostavampi näkökulma. Kun salaisuutta jaetaan tietyn yhteisön kesken, syntyy välttämättä tiiviitä suhteita salaisuuden tietäjien kesken. Asioiden jakaminen yhdistää henkisellä tasolla, vaikka salaisuus olisikin rankka. Koen myös, että nyt kun tiedän aiempaa enemmän isomummoni "salaisuuksista", tunnen hänet jollain tasolla paremmin. Tähän viittaan myös katalogitekstissäni kohdassa "joskus silloin [kuoleman jälkeen] tutustutaan vastaa ensimmäistä kertaa". Tarinoita kuunnellessani ja tätä projektia työstäessäni minulle on syntynyt uudenlainen ymmärrys isomummoani kohtaan, kun olen hiljalleen saanut yhdistettyä niitä langanpätkiä, jotka aiemmin ovat tuntuneet vain irrallisilta faktoilta. Joitakin asioita olen avoimesti hämmästellyt aikaisemmin, mutta nyt hänen hahmonsa, luonteensa ja persoonansa tuntuu jollain tapaa paljon selkeämmältä.

Haluan, että teoksen katsoja teoksen nimen nähtyään ja katalogitekstin luettuaan tutkii kuvia myös omien "sukusalaisuuksiensa" näkökulmasta. Koen onnistuneeni jo tässä vaiheessa siinä, että teokseni, vaikkakin se on minulle henkilökohtainen, se ei kuitenkaan ole sellainen, jota ei voisi millään tulkita muussa kuin omassa kontekstissani. Mielestäni myös kuvien tunnelman pohtimisella katsoja voi päästä hyvinkin pitkälle teoksen tulkinnassa, vaikkei olisi edes nähnyt teostekstiä tai -nimeä. Toisaalta teoksessa näkyy varmasti aivan uudenlainen tulkinnan taso niille, jotka ovat esimerkiksi isomummoni tunteneet. 

Ripustusluonnos ja kehysmahdollisuus

Yllä alustava ripustus kuudella kuvalla. Testasin samalla harkinnassa olevia kehyksiä, ja ne näyttävät ihan mukavasti istuvan kuvien tunnelmaan. "Kultaus" kehysten reunassa tuo vanhahtavaa tunnelmaa, ja voisin nähdä tällaisia kehyksiä jopa isomummoni talon sisällä.

Sarjana mielestäni kuvat toimivat tässä järjestyksessä. Jossain määrin päänvaivaa toi kuva kirjastosta (oikea yläkulma), joka on muita kuvia sävymaailmaltaan tummempi. Toisaalta vasemmassa alalaidassa olevassa komerokuvassa on myös pajon tummia varjoja, mikä osaltaan tasapainottaa. Tässä järjestyksessä myös yksityiskohtaisemmat kuvat ovat mielestäni tasapainossa, molemmat keskellä. Ripustusta on onneksi helppo suunnitella tietokoneen avulla, ja järjestys saattaa tietenkin vielä muuttua ennen näyttelyä.

Sarjan lopulliset kuvat

Valitsin loppujen lopuksi sarjaani kuusi valokuvaa. Alkuperäinen suunnitelmahan oli rakentaa yhdeksän kuvan sarja, mutta koin muutamat kehittämäni kuvat sarjan kannalta tietyllä tapaa "turhiksi", joten päätin supistaa määrän kuuteen. Kuutta kuvaa aseteltuna kahteen riviin olisi myös katsojan helpompi tutkia, sillä ne saisi aseteltua sopivasti silmän korkeudelle ilman, että yksi rivi olisi liian korkealla tai matalalla.

Myös katalogitekstini ohjasi kuvien valintaa loppupeleissä aika paljon. "Pienet asiat saavat suuria merkityksiä" näkyy mielestäni valitsemistani kuvista. Suurin osa kuvia on yksityiskohtakuvauksia. Tällä pääsen myös eroon siitä ongelmasta, että kuvat olisivat "vain" tilan kuvia -- nyt ne ovat aikomuksieni mukaan kuvia sellaisista pienistä asioista, joista tulee aidosti mieleen isomummoni ja hänen talonsa. Suurennuslasi työpöydällä, keittiön jakkarat ojennuksessa... näitä ajatuksia olen halunnut myös katalogitekstin kauttaa välittää katsojalle.

Kuvat tulevat esille 13x18-koossa. En ole päätynyt vielä lopulliseen ratkaisuun kehysten kannalta, mutta hyviä ehdokkaita minulla jo on. En haluaisi kehystää valokuvia ohuilla ja mustilla muovikehyksillä, vaan haluaisin että kehykset olisivat selkeä osa teosta. Olen pohtinut Clas Ohlsonin verkkokaupasta löytämiäni "vanhahtavia" kehyksiä, jotka sopisivat tähän ajatukseeni. Testaan Photoshopilla kehysten sopivuutta piakkoin.

Ensimmäinen versio katalogitekstistä

Reetta Ojala

Sukusalaisuuksia

Kuoleman jälkeen henkiin herätään tarinoissa, jotka alkavat purkautua kuin lankakerä. Joskus silloin tutustutaan vasta ensimmäistä kertaa. Valokuvasarja on dokumentaatio siitä, miltä tuntuu astella tutussa paikassa vieraana monen vuoden jälkeen. Pienet asiat saavat silloin suuria merkityksiä, ja toisen ihmisen elämäntarina avautuu uudesta näkökulmasta. Silloin ollaan lähellä ja kaukana yhtä aikaa.

9 x n. 20x30 cm

MV-valokuva

Reetta Ojala

Family Secrets

After death one will come alive in stories, that start to unwind like a ball of yarn. Sometimes it is the first time to get to know someone. The series of photographs is a documentation about how it feels to go inside a very familiar place as an outsider after many years. Small things start to have big meanings, and another persons life story opens up from a new point of view. We are closer but still far apart at the same time.

9 x 20x30 cm

BW-print

***

Kuten voi huomata, päätin (alustavasti) ottaa käyttöön Sukusalaisuuksia-nimen valokuvasarjalleni. Tästä toivon toki kommenttia muilta ryhmäläisiltä, mutta tällä hetkeltä se tuntuu luontevimmalta ja "omimmalta". Pidän erityisesti yksinkertaisuudesta, se antaa sopivasti vihiä kuvien tunnelmasta, mutta ei paljasta kuitenkaan liikaa. Minulle on erityisen tärkeää se, ettei nimi viittaa kuolemaan, koska kuvat eivät suoranaisesti ole dokumentteja sukulaisen menettämisestä, vaikka se onkin yksi teoksen "osa". Tärkeämpää on kuitenkin vierauden tunteen välittäminen. 

Halusin rakentaa myös katalogitekstin niin, että se avaisi teemaa, mutta jättäisi katsojalle kuitenkin tulkinnanvaraa. En halunnut kertoa liikaa omasta suhteestani isomummooni, josta teos tietyllä tapaa "kertoo". Toisaalta kertomus on paljon isomummoni elämää laajempi, ja näen oikeastaan vain sen alkupisteen hänessä. Tästäkin syystä kokonaiseen sukuun viittaaminen teossarjan nimessä on perusteltua. 

Teossarjan tunnelma saa mielestäni olla enemmän mystinen ("salaisuus") kuin surullinen, vaikka kuolemaan viittaaminen katalogitekstissä antaa varmasti joillekin katsojille väistämättä haikean tai kaipaavan kuvan. Sukusalaisuuksia-nimessä minua kiehtoo etenkin ajatus siitä, että katsoja saisi itse miettiä minkälaisia salaisuuksia kuvat pitävät sisällään ja kenties pohtia myös oman sukunsa "salaisuuksia" tai tarinoita suhteessa kuviin. 

Katalogitekstin lisäksi olen miettinyt, tulisiko kuviin liittää jonkinlainen teksti. Alan kallistua siihen, että se veisi liikaa tulkinnanvaraa kuvilta. Joku ryhmästä ehdotti, että kuvat voisi myös nimetä "tarinanomaisesti". Tämä mahdollisuus minua kiinnostaa kovasti, ja olisi hauskaa, että jokaisessa kuvassa olisi jonkinlainen "salaisuus" nimessä. Siinä vastaan tulee tietenkin yksityisyyden ongelma niiden kannalta, keitä sukuni jäseniä salaisuudet koskisivat. Voi olla, että tekstiosuus jää näin ollen vain katalogitekstiksi.

Nimeämisen sietämätön vaikeus

Taideteoksen nimi tulisi pian olla "valmiina". Harmi, että se on projektini varmasti omalla tavallaan hankalin osuus - otsikkojen keksiminen on ontunut aina, ja valokuvasarjan nimeäminen tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä. Mitä haluan kertoa sarjan nimellä? Paljonko informaatiota sen tulisi sisältää, jotta nimi herättäisi kiinnostuksen?

Pyörittelin projektin alussa paljon talo-sanaa työnimenä. Tästä syntyi myös blogini otsikko "hänen talossaan". Sarjan nimeksi se ei kuitenkaan sovi, ja on jossain määrin liian itsestäänselväkin. Jollain tavalla otsikkoon tulisi tiivistää vierauden tunne tilassa, mutta miten? Olen viime aikoina pyöritellyt uudenlaisia ehdotuksia päässäni, ja tähän mennessä varteenotettavin lienee

Hiljaisuus asuu täällä / Silence lives here

Tämä nimi kumpuaisi selkesti omasta, viimeaikaisimmasta kokemuksestani talossa. Toisaalta se kuvaisi myös talon olemusta yleisesti, ja toisaalta jättäisi myös tulkinnanvaraa katsojalle. En ole varma kuitenkaan siitä, onko ilmaisu liian kliseinen, enkä toisaalta halua teokselleni surumielistä sävyä, joka väistämättä syntyisi, mikäli katsoja yhdistäisi hiljaisuus-sanan sukulaisen / talon asukkaan kuolemaan. Enemmän minua kiinnostaa teoksen taustalta löytyvät tarinat, joita hiljaisuus toisaalta myös kuvaisi: suurin osa näistä elämäntarinoista on konkretisoitunut minulle vasta talon tyhjilleen jäämisen jälkeen, eli ne ovat aiemmin olleet "vaiettuja".

Toisaalta lyhyempi, ytimekkäämpi nimi herättäisi ehkä kiinnostusta paremmin. Esimerkiksi Sukusalaisuuksia voisi sopia teokseni teemaan, ja virittää myös katsojan "oikeanlaiseen" tunnelmaan teoksen äärellä. Toisaalta teos ei käsittele oikeastaan näitä "salaisuuksia", vaan pikemminkin niiden (?) synnyttämää tunnelmaa kokijalle (eli minulle).

Tulen täällä blogin puolella avaamaan vielä tuonnempana mihin päädyin ja miksi. Nyt kaikki on vielä avoinna.

Prosessini tähän asti

Sain ensimmäisen ideani projektiini liittyen valokuvauksen sivuaineopinnoissa vuonna 2012. Siellä puhuttiin paljon arkielämän – etenkin katoavan sellaisen – dokumentoimisesta. Sukulaisteni hallussa on harmittavan vähän kiinnostavia, vanhoja taloja, tämä isomummoni talo on oikeastaan ainut. Olen aiemminkin blogissa puhunut talon pysähtyneestä olemuksesta, ja luultavasti se onkin juuri se elementti, joka tekee kohteesta niin kiinnostavan ja erilaisen. Olen tainnut aiemmin mainita myös sen, että olisin luultavasti jossain vaiheessa käynyt kuvaamassa taloa, vaikka en olisikaan tehnyt siitä taideprojektiani.

Motivoituminen työntekoon on ollut toisaalta vaikeaa, ja toisaalta aika helppoa. Helppoa siksi, että olen todella kiinnostunut filmikuvaamisesta ja nautin pimiötyöskentelystä (ja onnistuneista kuvista). Vaikeaa siksi, että tähän asti projektiini on liittynyt paljon epävarmuutta ja suoranaisia epäonnistumisiakin. Alunperin ei ollut edes varmaa, saanko talon nykyään omistavalta sukulaiselta luvan käydä talossa. Siltä osin kaikki sujui onneksi hyvin, ongelmia on ollut lähinnä tekniikan kanssa. Pään seinään hakkaamista on aiheuttanut muun muassa toisen filmin epäonnistuminen. Ongelmia tuottaa omalla tavallaan myös pimiötyöskentely: on vaikea löytää aikaa työskennellä pitkäjänteisesti kuvien parissa samalla kun on monia muitakin tehtäviä. Myös valokuvamateriaalien (litkut, paperit) riittäminen on aiheuttanut sydämentykytyksiä, sillä välineet ovat kalliita ja niitä ei ole usein saatavilla opiskelijalle sopivaan hintaan.

Mielestäni ajatteluni projektistani on syventynyt etenkin joulukuisen posteritunnin jälkeen. Se sai minut pohtimaan monia uudenlaisia kysymyksiä, joita aiemmin pidin oikeastaan itsestäänselvyytenä. Minulla on vielä aikamoinen matka edessäni projektin teemallisuuden pohtimisen sivussa. Vieraus teemana herätti minussa alusta alkaen paljon ajatuksia ja mietteitä. Erityisen kiinnostavaa (ja vaikeaakin) tätä on tietysti pohtia näinkin henkilökohtaisesta näkökulmasta. Koen, että yksi suurista haasteistani tämän projektin ympärillä tulee olemaan kysymys siitä, miten onnistun välittämään ajatukseni vieraudesta tässä talossa loukkaamatta sillä kuitenkaan sukulaisiani. Ne, joille olen teemasta aiemmin puhunut, ovat suhtautuneet toki hyvin, mutta samaa en voi luvata kaukaisemmista sukulaisista. Tästä syystä koen myös tarpeelliseksi jättää katsojan jollakin tavalla etäämmälle teoksestani, en voi kuitenkaan vain perhepiiriin kuuluvia asioita tuoda suoraan julkiseen näyttelytilaan.

Olin toisen filmin tuhouduttua suunnitellut teokseeni toisen osan, jonka olisin toteuttanut piirtämällä tai grafiikalla. Tällä hetkellä olen kuitenkin sillä kannalla, että valokuvat yksinään riittävät, mutta haluaisin silti yhdistää teokseen vielä jotain muutakin. Olen pohtinut lyhyttä tekstiä tai runoa, joka ehkä jollain tapaa avaisi teokseni teemoja yleisemmällä tasolla.

Lyhyesti prosessini/aikatauluni

Aiemmin:

• Idea toteuttamiskelpoiseen valokuvatyöhön
• Yhteinen teema: teeman pohdintaa ja teeman liittäminen suunnittelemaani työhön: ne = hän, vierauden kokeminen tilassa jne.
• Kuvaus ja kehitys, ongelmia ja onnistumisia
• Uusia kysymyksiä etenkin teemaan ja lopulliseen toteutukseen liittyen

Talvi ja kevät projektin parissa

• Loppujen kuvien kehittäminen (helmi-maaliskuu), esillepanon suunnitteleminen
• Mahdollinen liittyvä työ: grafiikkaa, piirrosta, tekstiä? (maalis-huhtikuu)